ja kuraa joka paikassa. Pari aurinkoista päivää niin asia korjaantuu. Aamulenkit ovat aivan hienoja (jos ei välitetä kurasta). Luonto on täynnä ääniä. Tällä viikolla joutsenet ovat lentäneet tästä yli ja muutama kurkiaurakin on mennyt pohjoiseen. Ja sitten ne muut; teeren soidin, peipposet, mustarastaat, kiurut,punarinnat, ah ja voi!

Koirista on mukava, kun voi juosta jo pellolla!

Metsään kun menee pitää ylittää kuranen pelto.

Metsässä on mielenkiintoiset tuoksut, ja eläintä jos jonkilaista. Vähän on näkynyt itse eläimiä, mutta jälkiä ja makuupaikkoja kylläkin ja jätöksiä.

Missä Iris luuraa? Maaston värisiä gööttejä!

Kun Iris kuulee että laitan kameran päälle, se tulee tarjoaan itseään kuvattavaksi.

Sitten mennään, että karvat pöllyävät! Näiden touhuja on hauska seurata. Ilo tarttuu.

Saavumme pellonlaitaan. Tara kun on Hieno Neiti Tara, niin sille tämä on vaikea paikka. Liikaa vettä, liikaa kuraa. Tavallisesti se jää istumaan ja haukkumaan ojanpientareelle, eikä lähde ylittämään peltoa. Käymme seuraavan keskustekun:

- Hauhau, en tule, en voi, en pääse, kauheeta, märkää, kuraa, tassut kastuu.

- Tules nyt reippaasti!

- Hauhau, en tule. Tule HETI tänne ja kanna minut.

- Taraa, tules nyt.( Ollaan jo Iriksen kanssa ylitetty pelto ja kuljettu se  30 m:n matka)

- Hau, tule apuun Animaalia!

- Jäätkö sinne? (Matka jatkuu)

- Hau, oletko noin julma, pakko kai tässä sitten on lähteä, ettei jää muiden matkasta, voi yäk!

Viikon siedätys tuotti tänään tulosta. Tara ihan itsekseen ylitti muina koirina  pellon! Tosin jos ihan tarkkaan katsoo, taitaa sillä olla hiukan nenä solmussa. Mutta jos isoäitikin on hieno, niin kyllä kai ainakin yksi lapsenlapsikin!

Sitten viimeinen kuva on omistettu Minnalle! Ole hyvä!

Vapaapäivät menee polttopuita tehdessä. Tässä on päästy hyvään alkuun.